Helena Åhman on työpsykologiasta väitellyt tekniikan tohtori ja kasvatustieteiden maisteri, joka on opiskellut lisäksi mm. johtamisen neurotieteitä ja ajattelumenetelmiä.
Hän on palkittu tietokirjailija ja puhuja, mielen johtamiseen erikoistuneen Hunting Minds Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Syyskuun alussa ilmestyvä Vallan varjo on hänen esikoisdekkarinsa.
Sukellus ihmismieleen - Helena Åhman laajentaa faktasta fiktioon
Miten ihmisiin vaikutetaan? Mikä vallassa kiehtoo? Mikä saa ihmisen tekemään kauhistuttavia asioita? Helena Åhman on palkittu tietokirjailija ja puhuja, mielen johtamiseen erikoistuneen Hunting Minds Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.
Åhmanin keskeinen kiinnostuksen kohde on ihmismieli syvyyksineen ja korkeuksineen. Siihen hän on perehtynyt tutkijana, kirjailijana ja luennoitsijana, johtoryhmien ja hallitusten sparraajana. Edellisessä teoksessaan Johtajien tabut (2015) Helena Åhman paneutui ylimmän johdon sielunmaisemaan yhdessä Kari Neilimon kanssa.
Helenan esikoisdekkari Vallan varjo ilmestyy syyskuussa
Viimeiset kolme vuotta Helena Åhman on päivätyönsä ohella kirjoittanut, opiskellut, tehnyt taustatutkimusta, haastatellut asiantuntijoita ja eri alojen ammattilaisia. ”Hyppy tietokirjojen maailmasta dekkaristiksi on ollut huima, vaikka kirjoitan tutuista teemoista, ihmismielestä ja johtamisesta”, Åhman kertoo. ”Kyseessä on minulle uusi taiteen laji. Toisaalta olen aina pyrkinyt kulkemaan rajojen yli ja ohi ja hyödyntänyt tietokirjoissanikin tutkimusten lisäksi esimerkiksi tarinoita, omia valokuvia ja taidemuseoiden antia. Dekkari antoi luvan häivyttää loputkin mahdollisista rajoista.”