Jaetun johtajuuden taito
53,00€
Pauli Juuti

Johtaminen vaikuttaa ratkaisevalla tavalla niin toiminnan tuloksellisuuteen kuin ihmisten elämänlaatuunkin. Nykyisin organisaatioihin ja töihin soveltuvat varsin erilaiset johtamiskäytännöt kuin ennen.

Tämä kirja pyrkii olemaan jaetun, keskustelevan, palvelevan ja hyville ihmisten välisille suhteille perustuvan johtamisen perusteos. Lisäksi kirja avaa nykyistä johtamisnäkemystä ymmärrettävällä ja samalla viimeaikaisia teoreettisia ajatuskulkuja soveltavalla tavalla.

Kirjassa johtajuuden tunnistetaan olevan osin yhteisöllinen ja osin yksilöllinen ilmiö. Johtajuus liittyy aina päämäärähakuisuuteen, on vuorovaikutuksellista ja tunteita herättävää toimintaa. Hyvää johtajuutta ja sen lukuisia eri osa-alueita tulee jatkuvasti kehittää. Kehittäminen näkyy asiakastyytyväisyydessä, organisaation tuloksessa ja ihmisten työkäyttäytymisessä.

Teoksessa käsitellään muun muassa johtamisen moninaista luonnetta ja haasteita, työntekijöiden parhaiden puolien esille saamista, tuloksellista työskentelyä, muutoksen johtamista ja työhyvinvointia.

Pauli Juuti on valtiotieteiden tohtori ja professori sekä yrittäjä. Ennen eläkkeelle jäämistään hän on työskennellyt tutkimusjohtajana Management Institute of Finland MIF Oy:ssä ja Johtamistaidon opistossa vuodesta 1989 lähtien. Hän on Lappeenrannan teknillisen yliopiston johtamisen ja organisaatioiden professori sekä Tampereen yliopiston henkilöstöasioiden ja johtamisen dosentti.

Lisäksi hän on työskennellyt lukuisissa maamme elinkeinoelämän organisaatioissa asiantuntijana ja kehittäjänä. Juuti on kirjoittanut yli 50 johtamiseen ja työelämään liittyvää kirjaa tai tutkimusta.

  • Hinta: 53,00€
  • ISBN: 978-952-451-602-0
  • Sivumäärä: 271
  • Sidosasu: Sidottu
  • Julkaisupäivämäärä: 10/31/2013
  • Kustantaja: PS-kustannus
  • Kirjailija: Pauli Juuti
  • Varastossa: Kyllä
53,00€